Kolmisen vuotta sitten muusikkoystävälläni Jannella oli unelma: ”Jonain päivänä teen tribuutin Pink Floydille!” Pääsin mukaan toteuttamaan tuota unelmaa kosketinsoitinkioskiini ja vähän tuli siinä sotkeennuttua viestintään ja markkinointiinkin. Syys-lokakuun taitteessa Jannen unelma oli muuttunut usean ihmisen todellisuudeksi. Kymmenen hengen kokoonpano Speak to Me! veti puolenkymmentä esitystä täysille saleille – maakuntalehti kirjoitti, että tämän lähemmäksi musiikillisesti Pink Floydia Suomessa tuskin pääsee. Visualisointi videoineen ja valoineen oli loistelias oman näköinen tuotanto. Bändi ja puolen kymmenen hengen tekniikkaväki toimivat saumattomasti yhteen. Viimeisessä esityksessä yleisö osoitti suosiotaan seisaaltaan koko encore biisin ajan ja ylistävää palautetta tulee joka suunnasta. Unelmasta oli tullut totta. Ja unelma saanee vielä jatkoa kiertueen muodossa. Tunnelmat olivat aivan huikeat.
Sitten tuli arki. Sivutoimiset viihteentekijät palasivat töihinsä. Parin päivän päästä minut pysäytti kysymys yhdeltä toteutukseen osallistuneelta: ”Miksei meillä oo töissä tämmöstä?” Niinpä. Miksei meillä ei useimmissa yrityksissä ole sellaista paloa tehdä ja toteuttaa unelmaa, että kaikki heittäytyvät sen tekemiseen täysillä ja yhdessä? Mikseivät asiakkaat osoita suosiota seisaaltaan? Miksi aikaa menee niin hirveästi kaiken sortin sähläämiseen?
Jokaiselta löytyy noihin kysymyksiin pitkä liuta omakohtaisia vastauksia, enkä lupaa olla palaamatta näihin teemoihin, joita arjessani hyvin erityyppisten ja lukuisten yrityskohtaamisteni myötä olen todistamassa. Yksi näkökulma tulee kuitenkin heti väistämättä mieleen: ”Eihän tuollainen meno sovi yritysmaailmaan! Mehän ollaan täällä töissä!”
Ja miksei sovi? Eikös unelmat ja luovuus olekaan yrityksen menestyksen ja uusiutumisen ehto? Entäpä, jos visioinnit eivät olisikaan johdon työsuhde etu, vaan luotaisiinkin yhteisiä unelmia? Eikö olisikin aika paljon helpompi henkilöstön heittäytyä mukaan toteutukseen, jos he tietäisivät, mihin ollaan menossa ja mitä tavoitellaan? Silloin he voisivat hyödyntää parhaalla mahdollisella tavalla omia vahvuuksiansa. Eikö olisikin hyvä, jos sisäinen yhteistyö toimisi? Ja eikö olisikin hyvä, että asiakkaiden välitön palaute välittyisi koko organisaatiolle? Tällaisia piirteitä muuten löytyy menestyvistä yrityksistä. Ja millaisia johtajia löytyy nykyajan menestyvistä yrityksistä – pönöttäjiä vai niitä, jotka on aika helvetin rock?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti